
- Tyyppi
- Retkisatama
- Alue
- Puumala-Savonlinna
- Koordinaatit
- 61°39'18.7"N 28°36'16.7"E
- Merikartta
- L216
- Lähestymiskartta
- Traficom 193863/00.04.01.10/2020
Ympäristö
Historiallinen venematkailukohde 1700-luvun tunnelmiin. Suvorovin kanavat ovat kokeneet merkittäviä jälleenrakennus- ja kunnostustöitä, joista Telataipale on suurin ja siksi tutustumisen arvoinen kohde.Palvelut
Telataipaleessa ei ole palveluita infotaulua lukuunottamatta.Satama
Satama sijaitsee kanavan pohjoispuolella, jonne johtaa viitoitettu 2 m syväykselle soveltuva reitti. Laiturit ovat kiinteät ja ne ovat kanavan molemmilla puolilla.Veneilysaimaa suosittelee
Kenraali Suvorovin johdolla vuosina 1791-1798 rakentamat neljä kanavaa olivat osa Venäjän länsirajan puolustamiseksi suunniteltua linnoitusketjua. Kutveleen kanava Taipalsaaren ja Ruokolahden kuntien rajalla, Käyhkään kanava Ruokolahdella, Kukonharjun kanava Ruokolahden ja Puumalan kuntien rajalla sekä Telataipaleen kanava Sulkavalla muodostivat Venäjän Saimaan laivaston purjehdusväylän Savonlinnan Olavinlinnasta Lappeenrantaan. Pohjoisreunan kiveys purettiin 1940-luvulla Salpalinjan rakentamisen yhteydessä, ja tuolta ajalta ovat peräisin alueen taisteluhaudat, korsujäännökset ja Telalahdelta löytynyt panssarieste. Kanavan puolivälissä oleva silta peittää kanavarakenteita. Etelärannalla on puolestaan jälkiä höyrymyllyn paikasta. Mikäli aihe kiinnostaa niin niihin pääsee tutustumaan pienemmillä veneillä. Kanavat ovat paikotellen ahtaita ja niiden yli kulkee matalia siltoja. Hyvä ja historiallinen teema veneretkelle mutta kannattaa tarkistaa kanavien kulkumahdollisuudet oman veneen mittojen mukaan.
Kävitkö itse? Mitä mieltä olet?
Anna arvosana
[Arvioita: 1 Keskiarvo: 3]
Mistä päin etsit satamaa?
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Huuhanranta
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Imatra
- Kotkatsaari
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Laajahiekka
- Lappeenranta
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Listinki
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Peräsaari
- Pullikainen
- Puumala
- Rokansaari
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Anttola
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Heposaari
- Hietaniemi
- Kallioniemi
- Karihiekka
- Kenkävero
- Korvensaari
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Makutsaaret
- Mikkeli
- Otrasaari
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Pienipuoli
- Puumala
- Raintsaari
- Ristiina
- Rokansaari
- Sahanlahti (Puumala)
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Yksköytinen
- Annikinniemi
- Eteissaari (Tuohistonsaaristo)
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Pihlajavesi)
- Honkasaari
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Juuvinsaari
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kylmäsaari
- Linnavuori (Sulkava)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Lohilahti, kylänlaituri
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Petrosaari
- Piispanhuvila
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Puumala
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Ruunasaari
- Saunalahti
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Sulkava
- Syrjäispää
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tetriniemi
- Tiaisten luoto
- Tuohistonsaari
- Uuraanpää
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Hirviniemi
- Jakokoski, museokanava
- Joensuu, Jokiasema
- Joensuu, keskusta
- Jouhivuori
- Kivisalmi
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Liperi
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Oravi (Savonlinna)
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Reposaari
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Saariston puoti
- Savonlinnan Casino
- Savonranta (Savonlinna)
- Suursaari
- Tikankaivanto
- Vörstinsaari
- Hauto-Koisti
- Heinävesi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Karvio, venepalvelusatama
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Kuusikoisti
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Oravi (Savonlinna)
- Paimensaari
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Rajosaari
- Savonlinnan Casino
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Valamon luostari
- Varistaipaleen kanava
- Vehmersalmi
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
- Ahvensalo
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hauto-Koisti
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasalo
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Järvisydän
- Kaita
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Konnuksen kanava
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Kuusikoisti
- Kuusikoisti (pohjoinen)
- Leppävirta, Unnukka
- Leppävirta, palvelusatama
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Rantasalmi, Mustalahti
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinnan Casino
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Tuomaansalo
- Varkaus
- Vatanen
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hytermä
- Iso-Kankainen
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Linnasaari, Puruvesi
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mustasaari
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Punkaharju Resort
- Punkaharju Tuunaansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Saunalahti
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonsaaret
- Sumpunlahti
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Uuraanpää
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
Millainen kohde haussa?
- Ahvensalo
- Eevansaari
- Eteissaari (Tuohistonsaaristo)
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Pihlajavesi)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hirviniemi
- Huuhanranta
- Hytermä
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Jouhivuori
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Laajahiekka
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Makutsaaret
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Peräsaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Petrosaari
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Saunalahti
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Syrjäispää
- Tiaisten luoto
- Tuohistonsaari
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Bomba, Nurmes
- Joensuu, keskusta
- Juankoski
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Karvio, venepalvelusatama
- Kenkävero
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Leppävirta, palvelusatama
- Lohilahti, kylänlaituri
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Punkaharju Tuunaansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Saariston puoti
- Sahanlahti (Puumala)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Haislahti
- Tahko
- Varistaipaleen kanava
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
- Ahvensalo
- Annikinniemi
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hauto-Koisti
- Heposaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Hirviniemi
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Honkasaari
- Hytermä
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Jakokoski, museokanava
- Jouhivuori
- Juuvinsaari
- Kaita
- Karhonsaari
- Karihiekka
- Kipansalo
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Kivisalmi
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Konnuksen kanava
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kuusikoisti
- Kuusikoisti (pohjoinen)
- Kylmäsaari
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lapinlahti
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Linnavuori (Sulkava)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Makutsaaret
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Otrasaari
- Paimensaari
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petrisaari (Puruvesi)
- Petrosaari
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pienipuoli
- Piispanhuvila
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti
- Pullikainen
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Raintsaari
- Rajosaari
- Reposaari
- Rokansaari
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Ruunasaari
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Savonsaaret
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Summan avokanava
- Sumpunlahti
- Suursaari
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tetriniemi
- Tiaisten luoto
- Tikankaivanto
- Tuomaansalo
- Uuraanpää
- Valamon luostari
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Vatanen
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Vörstinsaari
- Yksköytinen
- Anttola
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Heinävesi
- Iisalmi
- Imatra
- Joensuu, Jokiasema
- Järvisydän
- Kallioniemi
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Leppävirta, Unnukka
- Lieksa
- Liperi
- Mikkeli
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Nilsiä, Syvärin Helmi
- Nurmes
- Oravi (Savonlinna)
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Punkaharju Resort
- Puumala
- Rantasalmi, Mustalahti
- Ristiina
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Saariston puoti
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonranta (Savonlinna)
- Sulkava
- Tahko
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Varkaus
- Vehmersalmi
Sataman ominaisuudet
- Iisalmi
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Järvisydän
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Oravi (Savonlinna)
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Summan avokanava
- Tahko
- Bomba, Nurmes
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Järvisydän
- Karihiekka
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kipansalo
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Lieksa
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Nestorinranta
- Otrasaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Sumpunlahti
- Syrjäispää
- Tetriniemi
- Tuohistonsaari
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Bomba, Nurmes
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Hauto-Koisti
- Hytermä
- Iisalmi
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Jakokoski, museokanava
- Juankoski
- Kaita
- Kallioniemi
- Karhonsaari
- Kenkävero
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Kivisalmi
- Konnuksen kanava
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kuusikoisti
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Lapinlahti
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Lohilahti, kylänlaituri
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mikkeli
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Nestorinranta
- Oravi (Savonlinna)
- Paimensaari
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Piispanhuvila
- Pitkäsaari
- Punkaharju Tuunaansaari
- Rokansaari
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Törninpyörä
- Sulkava
- Suursaari
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Valamon luostari
- Varistaipaleen kanava
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Karhonsaari
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Oravi (Savonlinna)
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iisalmi
- Joensuu, Jokiasema
- Joensuu, keskusta
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Saana
- Lappeenranta
- Leppävirta, Unnukka
- Lieksa
- Mikkeli
- Nilsiä, Syvärin Helmi
- Nurmes
- Puumala
- Ristiina
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Uuraanpää
- Eevansaari
- Heposaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Hytermä
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Karihiekka
- Kerimäki (Savonlinna)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Korvensaari
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Makutsaaret
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Peräsaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Punkaharju Resort
- Punkaharju Tuunaansaari
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Savonsaaret
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sumpunlahti
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Bomba, Nurmes
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Hytermä
- Iisalmi
- Iivarinsalo (läntinen)
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Joensuu, Jokiasema
- Järvisydän
- Karhonsaari
- Karihiekka
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kipansalo
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kuopio, Saana
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Lieksa
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mikkeli
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Paimensaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Punkaharju Resort
- Puumala
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sulkava
- Sumpunlahti
- Tahko
- Tetriniemi
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
Kommentit
Kouvolan Kippareiden Eskaaderilla poikettiin tänne. Hyvät laiturit kuudelle veneelle, toiselle puolelle mahtuisi vielä sama määrä. Kannattaa käydä, tosin grillipaikka sateella olisi kiva olla.