- Tyyppi
- Retkisatama
- Alue
- Lappeenranta-Puumala
- Satamanumero
- 4119
- Koordinaatit
- 61 12,54 N 28 17,14 E
- Yleisarvosana
- Merikartta
- L204
- Lähestymiskartta
- Traficom 193863/00.04.01.10/2020
Ympäristö
Tsasounien ja kappelien saari suurten selkien keskellä. Vehreä saari, jossa etelä ja pohjoispuolella upeat hiekkarannat grillipaikkoineen. Ensimmäinen "keidas" matkalla Lappeenrannasta Puumalaan. Sopii erinomaisesti päivän retkille ja uintiin. Paikka kuuluu Geopark kohteisiin. Paikka on täynnä mielenkiintoista nähtävää.Palvelut
Ilkonsaarten retkisatamasta löytyvät grillikatoksen lisäksi käymälä ja jätepiste sekä runsaasti infotauluja.Satama
Saaren pohjoispuolen laiturille ja hiekkarannalle on hyvä kiinnittyä ja hieman enemmän lännestä löytyvälle kalliolle voi kiinnittyä isommillakin aluksilla. VAROITUS! Pohjoisen hiekkarantaa lähestyttäessä idästä täytyy huomioida merikorttiin merkityt kivet JA PITKÄ NIEMENKÄRKI, joka on monesti veden alla. Niemenkärki näkyy satamakuvassa kartan vieressä veden alla sekä kartassa. Rannat ovat avoimia tuulille, joten yöpymiseen en paikkaa suosittele.Veneilysaimaa suosittelee
Ilkonsaari on ainutlaatuinen paikka, jossa voi tutustua itäisen kirkon perinteisiin ja arkkitehtuuriin. Saaressa on viisi ortodoksista tsasounaa eli kappelia tai pientä kirkkoa, jotka on toteuttanut Saimaan Skiitta r.y. Kukin pyhäkkö on nimetty toimivan luostarin ”skiitaksi” eli sivuluostariksi. Kappelien esikuvat on valittu merkittävistä luostareista kristinuskon etenemisreitin varrelta Bysantista, Välimeren alueelta Pohjolaan Jäämerelle saakka. Ortodoksikirkon perinteen mukaisesti pyhäköt nimetään jonkun pyhän henkilön tai tapahtuman muistolle. Skiittasaaren tarkoitus on tuoda syvällistä sisältöä ja virkistystä Saimaan vesillä purjehtiville. Ilkonsaaren pyhäköt ovat kaikille avoimia hiljentymispaikkoja. (Lähde: Ilkonsaaren opastaulu)
Kävitkö itse? Mitä mieltä olet?
Anna arvosana
[Arvioita: 1 Keskiarvo: 5]
Mistä päin etsit satamaa?
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Huuhanranta
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Imatra
- Kotkatsaari
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Laajahiekka
- Lappeenranta
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Listinki
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Peräsaari
- Pullikainen
- Puumala
- Rokansaari
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Anttola
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Heposaari
- Hietaniemi
- Kallioniemi
- Karihiekka
- Kenkävero
- Korvensaari
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Makutsaaret
- Mikkeli
- Otrasaari
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Pienipuoli
- Puumala
- Raintsaari
- Ristiina
- Rokansaari
- Sahanlahti (Puumala)
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Yksköytinen
- Annikinniemi
- Eteissaari (Tuohistonsaaristo)
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Pihlajavesi)
- Honkasaari
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Juuvinsaari
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kylmäsaari
- Linnavuori (Sulkava)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Lohilahti, kylänlaituri
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Pakarhiekka
- Petrosaari
- Piispanhuvila
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Puumala
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Ruunasaari
- Saunalahti
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Simuna
- Sulkava
- Syrjäispää
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tetriniemi
- Tiaisten luoto
- Tuohistonsaari
- Uuraanpää
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Hirviniemi
- Jakokoski, museokanava
- Joensuu, Jokiasema
- Joensuu, keskusta
- Jouhivuori
- Kivisalmi
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Liperi
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Oravi (Savonlinna)
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Reposaari
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Saariston puoti
- Savonlinnan Casino
- Savonranta (Savonlinna)
- Suursaari
- Tikankaivanto
- Vörstinsaari
- Hauto-Koisti
- Heinävesi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Karvio, venepalvelusatama
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Kuusikoisti
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Martinsaari
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Oravi (Savonlinna)
- Paimensaari
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (eteläpuoli)
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (pohjoispuoli)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Rajosaari
- Savonlinnan Casino
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Säynämö leirikeskus
- Varistaipaleen kanava
- Vehmersalmi
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
- Ahvensalo
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hauto-Koisti
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasalo
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Järvisydän
- Kaita
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Koivumäen Kartano
- Konnuksen kanava
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Kuusikoisti
- Kuusikoisti (pohjoinen)
- Leppävirta, Unnukka
- Leppävirta, palvelusatama
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Rantasalmi, Mustalahti
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinnan Casino
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Taipale, Varkaus
- Tuomaansalo
- Vatanen
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hytermä
- Iso-Kankainen
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Linnasaari, Puruvesi
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mustasaari
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Pakarhiekka
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Punkaharju Resort
- Punkaharju Tuunaansaari
- Punkaharjun Hotelli (Valtionhotelli)
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Saunalahti
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonsaaret
- Sumpunlahti
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Uuraanpää
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
Millainen kohde haussa?
- Ahvensalo
- Eevansaari
- Eteissaari (Tuohistonsaaristo)
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Pihlajavesi)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hirviniemi
- Huuhanranta
- Hytermä
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Jouhivuori
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Laajahiekka
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Makutsaaret
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Peräsaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Petrosaari
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (pohjoispuoli)
- Porkalansaari
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Saunalahti
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Syrjäispää
- Tiaisten luoto
- Tuohistonsaari
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Aholansaari, Syväri
- Bomba, Nurmes
- Joensuu, keskusta
- Juankoski
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Karvio, venepalvelusatama
- Kenkävero
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Koivumäen Kartano
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Koljonvirta (Koljonvirta Camping)
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Leppävirta, palvelusatama
- Lohilahti, kylänlaituri
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Nestorinranta
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Punkaharju Tuunaansaari
- Punkaharjun Hotelli (Valtionhotelli)
- Runnin kanava (Runnin kylpylä)
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Saariston puoti
- Sahanlahti (Puumala)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Haislahti
- Säynämö leirikeskus
- Tahko
- Tuovilanlahti
- Varistaipaleen kanava
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
- Ahvensalo
- Annikinniemi
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hauto-Koisti
- Heposaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Hirviniemi
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Honkasaari
- Hytermä
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Jakokoski, museokanava
- Jouhivuori
- Juuvinsaari
- Kaavinkoski
- Kaita
- Kalliolahti, Veitsiniemi
- Karhonsaari
- Karihiekka
- Kipansalo
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Kiuruvesi
- Kivisalmi
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Konnuksen kanava
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kuusikoisti
- Kuusikoisti (pohjoinen)
- Kylmäsaari
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laitasaari, Juojärvi
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lapinlahti
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Linnavuori (Sulkava)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Luutsalo
- Läpisaaret
- Makutsaaret
- Martinsaari
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Nurmiranta (Tölvän kylä)
- Ohtaansalmi
- Otrasaari
- Paimensaari
- Pakarhiekka
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petrisaari (Puruvesi)
- Petrosaari
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäjäsaari
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pienipuoli
- Piispanhuvila
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (eteläpuoli)
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (pohjoispuoli)
- Pullikainen
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Raintsaari
- Rajosaari
- Reposaari
- Rokansaari
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Ruunasaari
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Savonsaaret
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Simuna
- Summan avokanava
- Sumpunlahti
- Suursaari
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tetriniemi
- Tiaisten luoto
- Tikankaivanto
- Tuomaansalo
- Uuraanpää
- Valamon luostari
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Vatanen
- Vieremä
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Vörstinsaari
- Yksköytinen
- Anttola
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Heinävesi
- Iisalmi
- Imatra
- Joensuu, Jokiasema
- Järvisydän
- Kallioniemi
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Leppävirta, Unnukka
- Lieksa
- Liperi
- Maaninka
- Mikkeli
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Nilsiä, Syvärin Helmi
- Nurmes
- Oravi (Savonlinna)
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Punkaharju Resort
- Puumala
- Rantasalmi, Mustalahti
- Ristiina
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Saariston puoti
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonranta (Savonlinna)
- Sulkava
- Tahko
- Taipale, Varkaus
- Tuusniemi
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vehmersalmi
Sataman ominaisuudet
- Iisalmi
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Järvisydän
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Oravi (Savonlinna)
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Savonranta (Savonlinna)
- Summan avokanava
- Säynämö leirikeskus
- Tahko
- Tuovilanlahti
- Bomba, Nurmes
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Imatra
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Järvisydän
- Karihiekka
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kipansalo
- Koljonvirta (Koljonvirta Camping)
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laajahiekka
- Laitasaari, Juojärvi
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Lieksa
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Luikonlahti
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Nestorinranta
- Nurmiranta (Tölvän kylä)
- Otrasaari
- Pakarhiekka
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Sumpunlahti
- Syrjäispää
- Tetriniemi
- Tuohistonsaari
- Tuovilanlahti
- Tuusniemi
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Aholansaari, Syväri
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Bomba, Nurmes
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Hauto-Koisti
- Hytermä
- Iisalmi
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Jakokoski, museokanava
- Juankoski
- Kaita
- Kallioniemi
- Karhonsaari
- Kenkävero
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Kivisalmi
- Koivumäen Kartano
- Koljonvirta (Koljonvirta Camping)
- Konnuksen kanava
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kuusikoisti
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Lapinlahti
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Lohilahti, kylänlaituri
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mikkeli
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Nestorinranta
- Ohtaansalmi
- Oravi (Savonlinna)
- Paimensaari
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Piispanhuvila
- Pitkälahti, Outokumpu
- Pitkäsaari
- Punkaharju Tuunaansaari
- Punkaharjun Hotelli (Valtionhotelli)
- Rokansaari
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonranta (Savonlinna)
- Sulkava
- Suursaari
- Säynämö leirikeskus
- Taipale, Varkaus
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tuovilanlahti
- Valamon luostari
- Varistaipaleen kanava
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Karhonsaari
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Oravi (Savonlinna)
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (eteläpuoli)
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti (pohjoispuoli)
- Punkaharju Resort
- Punkaharjun Hotelli (Valtionhotelli)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iisalmi
- Joensuu, Jokiasema
- Joensuu, keskusta
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kiuruvesi
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Saana
- Lappeenranta
- Leppävirta, Unnukka
- Lieksa
- Maaninka
- Mikkeli
- Nilsiä, Syvärin Helmi
- Nurmes
- Puumala
- Riistavesi
- Ristiina
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Tuusniemi
- Uuraanpää
- Eevansaari
- Heposaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Hytermä
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Karihiekka
- Kerimäki (Savonlinna)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Korvensaari
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Makutsaaret
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Pakarhiekka
- Peräsaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Punkaharju Resort
- Punkaharju Tuunaansaari
- Punkaharjun Hotelli (Valtionhotelli)
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Savonsaaret
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sumpunlahti
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Aholansaari, Syväri
- Bomba, Nurmes
- Eevansaari
- Heinävesi
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Hytermä
- Iisalmi
- Iivarinsalo (läntinen)
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Imatra
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Joensuu, Jokiasema
- Järvisydän
- Kaavinkoski
- Karhonsaari
- Karihiekka
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kipansalo
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Koljonvirta (Koljonvirta Camping)
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kuopio, Saana
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Laajahiekka
- Laitasaari, Juojärvi
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Lieksa
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Luikonlahti
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mikkeli
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Nurmiranta (Tölvän kylä)
- Paimensaari
- Pakarhiekka
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Punkaharju Resort
- Punkaharjun Hotelli (Valtionhotelli)
- Puumala
- Raintsaari
- Rokansaari
- Runnin kanava (Runnin kylpylä)
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonranta (Savonlinna)
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sulkava
- Sumpunlahti
- Säynämö leirikeskus
- Tahko
- Tetriniemi
- Tuovilanlahti
- Tuusniemi
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
Kommentit
Pohjoinen satama sai viitoituksen alkukesästä 2022. Sataman keskellä oleva kivi on edelleen kanisteripoijulla merkitty.
Betoniponttoonilaituri on poissa käytöstä, jäät rikkoneet. Toistaiseksi vain hiekkarantaan pääsee kiinnittymään.
Ponttonilaituri pohjoisosassa toimisi pienellä korjaamisella vielä tämän kauden. Kun korjaa muutaman irronneen laudan ja oikaisee maihinnoususillan, niin siitä pääsee rantautumaan sellaisista veneistä, jotka eivät syväyksen takia pääse hiekalle.
Tämä ranta olisi lapsiperheille turvallisempi kuin jyrkkäkallioinen kaakkospuoli. Toivon, ettei laituria poisteta ennen kuin uusi tehdään.
Hei. Minäpä välitän toivomuksesi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle.
5.8.2024 koko laituri oli kadonnut, toivottavasti tulee joskus takaisin, paikka on yksi hienoimmista Saimaalla.