
- Tyyppi
- Luonnonsatama
- Alue
- Savonlinna-Punkaharju ja Puruvesi
- Koordinaatit
- 61°57'58.1"N 29°40'41.4"E
- Yleisarvosana
- Merikartta
- L224
- Lähestymiskartta
- Traficom 193863/00.04.01.10/2020
Ympäristö
Keskellä kirkkainta Puruvettä, Hummonselällä, on todellinen ihme. Keskellä syvää järveä on hieno, hiekkainen matalikko, joka normaalisti on juuri ja juuri veden pinnan yläpuolella mutta korkean veden aikaan se jää harmillisesti veden alle. Jos vesi on matalalla on Mantsi kunnolla näkyvissä ja kun sellainen vuosi on niin voi todeta, että Mantsilla kasvaa myös kukkia ja paikka on silloin ainutlaatuisimmillaan. Todella vierailun arvoinen kohde mutta ajoitus on oltava täydellinen. Myös sään osalta.Palvelut
Mantsilla ei ole palveluitaSatama
Rantaan ei pääse kuin pienellä apuveneellä silloin kun Mantsi on näkyvissä. Muuten ainoa tapa on ankkurointi. Matalikon itäpää on suositeltava ankkurointi ja maihinnousukohde pohjan muodon ja matalikon korkeuden vuoksi. Lähestyminen on tehtävä todella varovasti ja kaikuluotain päällä.Huomioitavaa
Eräs Suomen kirkasvetisimipiä kohteita. Myös maailman mittakaavassa todella korkealla. Mantsille mennään yleensä kesän tyyninä hellepäivinä ja silloin kun vesi on uimalämpöistä. Kun olosuhteet ovat kohdallaan on työasiat, sukuvierailut, ja muut sen semmoiset menot siirrettävä syrjään ja lähdettävä. Mantsi-päiviä ei montaa kesään mahdu. Lisäksi on huomioitava veden kokeus. Silloin kun vesi on korkealla niin matalikko on kokonaan veden alla.Lisätietoja
Hyvä yöpymispaikka löytyy parin mailin päästä Linnasaaresta. Mikäli haluaa illaksi palvelujen äärelle ja kunnon laituriin, kannattaa suunnistaa vaikkapa Ruokkeen lomakylään tai Karjalan kievariin.Veneilysaimaa suosittelee
Mansin matalikolle kannattaa mukaan varata sukellusvälineitä vedealaisten ihmeiden katseluun Mantsin ympäristössä. Parhaat nähtävyydet ovat pinnan alla.
Kävitkö itse? Mitä mieltä olet?
Anna arvosana
[Arvioita: 2 Keskiarvo: 5]
Mistä päin etsit satamaa?
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Huuhanranta
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Imatra
- Kotkatsaari
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Laajahiekka
- Lappeenranta
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Listinki
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Peräsaari
- Pullikainen
- Puumala
- Rokansaari
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Anttola
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Heposaari
- Hietaniemi
- Kallioniemi
- Karihiekka
- Kenkävero
- Korvensaari
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Makutsaaret
- Mikkeli
- Otrasaari
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Pienipuoli
- Puumala
- Raintsaari
- Ristiina
- Rokansaari
- Sahanlahti (Puumala)
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Yksköytinen
- Annikinniemi
- Eteissaari (Tuohistonsaaristo)
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Pihlajavesi)
- Honkasaari
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Juuvinsaari
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kylmäsaari
- Linnavuori (Sulkava)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Lohilahti, kylänlaituri
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Petrosaari
- Piispanhuvila
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Puumala
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Ruunasaari
- Saunalahti
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Sulkava
- Syrjäispää
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tetriniemi
- Tiaisten luoto
- Tuohistonsaari
- Uuraanpää
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Hirviniemi
- Jakokoski, museokanava
- Joensuu, Jokiasema
- Joensuu, keskusta
- Jouhivuori
- Kivisalmi
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Liperi
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Oravi (Savonlinna)
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Reposaari
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Saariston puoti
- Savonlinnan Casino
- Savonranta (Savonlinna)
- Suursaari
- Tikankaivanto
- Vörstinsaari
- Hauto-Koisti
- Heinävesi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Karvio, venepalvelusatama
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Kuusikoisti
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Oravi (Savonlinna)
- Paimensaari
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Rajosaari
- Savonlinnan Casino
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Valamon luostari
- Varistaipaleen kanava
- Vehmersalmi
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
- Ahvensalo
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hauto-Koisti
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasalo
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Järvisydän
- Kaita
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Konnuksen kanava
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Kuusikoisti
- Kuusikoisti (pohjoinen)
- Leppävirta, Unnukka
- Leppävirta, palvelusatama
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Rantasalmi, Mustalahti
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinnan Casino
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Tuomaansalo
- Varkaus
- Vatanen
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hytermä
- Iso-Kankainen
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Linnasaari, Puruvesi
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mustasaari
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Punkaharju Resort
- Punkaharju Tuunaansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Saunalahti
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonsaaret
- Sumpunlahti
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Uuraanpää
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
Millainen kohde haussa?
- Ahvensalo
- Eevansaari
- Eteissaari (Tuohistonsaaristo)
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Pihlajavesi)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hirviniemi
- Huuhanranta
- Hytermä
- Iivarinsalo (läntinen)
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Jouhivuori
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Laajahiekka
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Makutsaaret
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Peräsaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Petrosaari
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari
- Porkalansaari
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Saunalahti
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Syrjäispää
- Tiaisten luoto
- Tuohistonsaari
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Bomba, Nurmes
- Joensuu, keskusta
- Juankoski
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Karvio, venepalvelusatama
- Kenkävero
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Leppävirta, palvelusatama
- Lohilahti, kylänlaituri
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Punkaharju Tuunaansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Saariston puoti
- Sahanlahti (Puumala)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Haislahti
- Tahko
- Varistaipaleen kanava
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
- Ahvensalo
- Annikinniemi
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hauto-Koisti
- Heposaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Hirviniemi
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Honkasaari
- Hytermä
- Iivarinsalo (pohjoinen)
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Jakokoski, museokanava
- Jouhivuori
- Juuvinsaari
- Kaita
- Karhonsaari
- Karihiekka
- Kipansalo
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Kivisalmi
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Konnuksen kanava
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kuusikoisti
- Kuusikoisti (pohjoinen)
- Kylmäsaari
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lapinlahti
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Linnavuori (Sulkava)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Makutsaaret
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Mustasaari
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Otrasaari
- Paimensaari
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petrisaari (Puruvesi)
- Petrosaari
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pienipuoli
- Piispanhuvila
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Pitkä-Hakku
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti
- Pullikainen
- Pääskyniemi (Pääskysalmi)
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Raintsaari
- Rajosaari
- Reposaari
- Rokansaari
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Ruunasaari
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Savonsaaret
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Summan avokanava
- Sumpunlahti
- Suursaari
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Tetriniemi
- Tiaisten luoto
- Tikankaivanto
- Tuomaansalo
- Uuraanpää
- Valamon luostari
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Vatanen
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Vörstinsaari
- Yksköytinen
- Anttola
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Heinävesi
- Iisalmi
- Imatra
- Joensuu, Jokiasema
- Järvisydän
- Kallioniemi
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Pirttiniemi (KuoPS)
- Kuopio, Saana
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Leppävirta, Unnukka
- Lieksa
- Liperi
- Mikkeli
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Nilsiä, Syvärin Helmi
- Nurmes
- Oravi (Savonlinna)
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Punkaharju Resort
- Puumala
- Rantasalmi, Mustalahti
- Ristiina
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Saariston puoti
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Savonranta (Savonlinna)
- Sulkava
- Tahko
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Varkaus
- Vehmersalmi
Sataman ominaisuudet
- Iisalmi
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Järvisydän
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Oravi (Savonlinna)
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Summan avokanava
- Tahko
- Bomba, Nurmes
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Järvisydän
- Karihiekka
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kipansalo
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Lieksa
- Linnakallio (Linnonkallio)
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Nestorinranta
- Otrasaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Sumpunlahti
- Syrjäispää
- Tetriniemi
- Tuohistonsaari
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Äyrätsalon laguuni (Talvilampi)
- Astuvansalmi (kalliomaalaukset)
- Bomba, Nurmes
- Enonkoski, Hyypiänniemi
- Hauto-Koisti
- Hytermä
- Iisalmi
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Jakokoski, museokanava
- Juankoski
- Kaita
- Kallioniemi
- Karhonsaari
- Kenkävero
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kermankoski (Kermankeidas)
- Kivisalmi
- Konnuksen kanava
- Kukonharjun kanava (Suvorovin kanavat)
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kuusikoisti
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Käyhkään kanava (Suvorovin kanavat)
- Lapinlahti
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Lohilahti, kylänlaituri
- Luola (Salpalinja, Kongonpää)
- Mikkeli
- Muuruvesi, Kurikkalahti
- Myllyniemi, Kitee (Puhos)
- Nestorinranta
- Oravi (Savonlinna)
- Paimensaari
- Partakoski ja Kärnäkoski
- Piispanhuvila
- Pitkäsaari
- Punkaharju Tuunaansaari
- Rokansaari
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Törninpyörä
- Sulkava
- Suursaari
- Telataipaleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Valamon luostari
- Varistaipaleen kanava
- Varkaantaipale ja Kirkkotaipale (kanavakohde)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Harronsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hirvisaari, Saunasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso Mäntysaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Karhonsaari
- Kirvessaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnavuori (Linnansaaren kansallispuisto)
- Louhisaaret (Linnansaaren kansallispuisto)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäntyniemi, Heinäveden reitti
- Oravi (Savonlinna)
- Perpulanluhta (Linnansaaren kansallispuisto)
- Petäikköluoto (Linnansaaren kansallispuisto)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pitkäsaari, Heinäveden reitti
- Pöllänsaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Vuorikiukas (Linnansaaren kansallispuisto)
- Iisalmi
- Joensuu, Jokiasema
- Joensuu, keskusta
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kuopio, Maljalahti
- Kuopio, Saana
- Lappeenranta
- Leppävirta, Unnukka
- Lieksa
- Mikkeli
- Nilsiä, Syvärin Helmi
- Nurmes
- Puumala
- Ristiina
- Savonlinna, Pääskylahti (Vuokravenho, Saimaa Charter)
- Savonlinnan Casino
- Savonlinnan Haislahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Uuraanpää
- Eevansaari
- Heposaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Hytermä
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Karihiekka
- Kerimäki (Savonlinna)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Korvensaari
- Kutveleen kanava (Suvorovin kanavat)
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lakkarilahti, Kolin kansallispuisto
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Makutsaaret
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Myhkyrä (Linnansaaren kansallispuisto)
- Mäkrä (Sepänniemi)
- Peräsaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pieni-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Punkaharju Resort
- Punkaharju Tuunaansaari
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Ruuhonsaaret (Ruha)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Savonsaaret
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sumpunlahti
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vartiosaari (Varteussaari)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Bomba, Nurmes
- Eevansaari
- Hiekkasaari, Kolin kansallispuisto
- Hiekkasaari, Pihlajavesi
- Hietaniemi
- Hietasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Hietasaari (Suur-Saimaa)
- Hietasalo
- Huuhanranta
- Hytermä
- Iisalmi
- Iivarinsalo (läntinen)
- Ilkonsaari (eteläinen)
- Ilkonsaari (pohjoinen)
- Iso-Kankainen
- Iso-Kankainen (pienipuoli)
- Iso-Korppi, Kolin kansallispuisto
- Joensuu, Jokiasema
- Järvisydän
- Karhonsaari
- Karihiekka
- Karvio, leirintäalue (Camping)
- Kerimäki (Savonlinna)
- Kipansalo
- Koivukanta (Jori Hokkasen satama)
- Koli, Kolin kansallispuisto
- Kongon laguuni (Koukkuniemi)
- Korvensaari
- Kotkatsaari
- Kuopio, Saana
- Kyläniemi (Rastiniemi)
- Kyyhkylän kartano, Mikkeli
- Laajahiekka
- Laitosaari, Kolin kansallispuisto
- Lapinlahti
- Lappeenranta
- Liehtalanniemi (Ekomuseo)
- Lieksa
- Linnasaari, Puruvesi
- Listinki
- Lohilahti, Pölkkyniemenlaituri
- Mantsin matalikko (Puruvesi)
- Mikkeli
- Mitinhiekka (Pesolansaari)
- Nestorinranta
- Niinisaari, Niinipuu
- Paimensaari
- Petrisaari (Puruvesi)
- Pistalanharju (Pistalanlampi)
- Punkaharju Resort
- Puumala
- Raintsaari
- Rokansaari
- Ruokkeen lomakylä, Puruvesi
- Rääkkylä, Paksuniemi
- Sahanlahti (Puumala)
- Saimaa Holiday Club (Rauhan kylpylä)
- Sammakkoniemi (Linnansaaren kansallispuisto)
- Satamosaari
- Saunalahti
- Savonlinnan Törninpyörä
- Seurasaari (Linnansaaren kansallispuisto)
- Sulkava
- Sumpunlahti
- Tahko
- Tetriniemi
- Tölkkäänniemi (Patasalo)
- Vasaransaari (Vasaranhiekka)
- Vuorilahti, Tynkkylän loma
- Wirran Wietävä, Heinäveden reitti
Kommentit
Hieno paikka snorklata, vaikka saari olikin kokonaan veden pinnan alla ( heinäkuu 2021 ).