Luonnonsatamaa etsimässä

Luonnonsatamaa etsimässä

Retkisatamien hyvä tarkoitus on koota veneilijöitä ja muita vesistömatkailijoita tiettyihin paikkoihin, jotka tunnetusti ovat erttäin hienoja ja luonnonkauniita. Tällöin saavutetaan kestävä kokonaisuus, jossa muuta luontoa ei rasiteta liikaa ja se saa olla rauhassa suuremmalta liikenteeltä. Retkisatamiin on yleensä myös kohtuullisen helppo väylä, vaikka ensikertalaista se saattaakin hirvittää. Joskus kuitenkin on mukava lähteä hieman tutkimaan ympäristöä ja katsella muutakin kuin valmiita rantoja ja palveluita. Tällöin ollaan menossa luonnonsatamaan ja kun niitä etsii, liittyy siihen niin uhkia ja rajoitteita kuin myös mahdollisuuksia.

Jos uhkia katsotaan ensin niin ne ilman muuta liittyvät ensisijaisesti navigointiin ja karttoihin. Vaikka karttojen tarkkuus on nykyisin parantunut huomattavasti niin aina saattaa löytyä merkkaamattomia kiviä. Se on kuitenkin jo erittäin harvinaista. Jos mahdollista, niin varmuutta saa lisää käyttämällä eri lähteitä. Esimerkiksi veneen karttaplotteria, kännykkäsovellusta ja paperikarttaa samaan aikaan toinen toistaan varmistaen. Toiseksi, kun mieluisa paikka on löytynyt niin herää kysymys ”voinko rantautua tähän”? Kenen maalla tämä on ja onko mökkejä lähellä? Tähän kysymykseen voi löytää vastauksia mm. tutustumalla jokamiehen oikeuksiin sekä maanomistuksen suhteen esim. internetissä paikkatieto.fi nimiseen avoimen datan palveluun, josta löytyvät maakuntakaavoissa merkityt suojelualueet. Osa suojelualueilla olevista kohteista on yksityisessä hallinnassa mutta suuri osa valtion, eli Metsähallituksen. Mutta jokamiehenoikeudet eivät ota kantaa omistukseen tai hallintaan vaan lähtökohtaisesti mukavan paikan löytyessä siinä pitäisi olla myös oikeudet liikkumiseen. Tähän liittyy kuitenkin kolmas asia ja se on suojelualueilla olevat liikkumis- ja maihinnousurajoitukset. Saimaalla on lukuisia suojelualueita, joihin maihinnnousu on kielletty erityisesti alkukesän aikana kun pesintä on käynnissä mutta saattaa olla myös muina aikoina. Asiasta on maininta yleensä merikortissa ja kieltoaikaa on ehdottomasti noudatettava. On myös suositeltavaa välttää tarpeetonta liikkumista suojelualueen läheisyydessä. Lisäksi on esimerkiksi Koloveden kansallispuisto, jossa liikkuminen on kokonaan kielletty moottoriveneellä.

Mahdollisuusksia luonnonsatamissa löytyykin paljon ja siksi niiden perään kannattaa lähteä. Ensiksi, jo matka luonnonsatamaan on seikkailu. Kauniita poukamia, koskemattomia hiekkarantoja, tasaisia kallioita, joista voi matkalla valita mieleisensä. Kun sitten sopiva paikka löytyy niin yleensä jo maihin mentäessä huomio kiinnittyy johonkin kummalliseen yksityiskohtaan, joka on uniikki ja se jää myös mieleen. Se voi olla maisema, se voi olla vaikka pieni kivi tai vaikka joku kaatunut puu, uskomaton kalapaikka, tms. Ihan siis mikä vaan ja siitä sitten muistaa sataman. Luonnonsatamiin hakeudutaan kuitenkin yleensä myös oman rauhan ja hiljentymisen tarpeesta. Halutaan löytää oma uniikki-paikka ja nauttia luonnonrauhasta ja luonnon äänistä. Luonnon äänten sijaan on myös suuri mahdollisuus, että tuulettomana iltana on täydellisen hiljiasta. Ei kuulu yhtään mitään mistään….

Heinäkuussa luin artikkelin Ylen nettisivuilta, jossa oli tuotu esiin ehkä toisenlainen näkemys luonnonsatamasta nimeltä Björkö. Björkö sijaitsee Paraisilla, Korppoon ulkosaaristossa. Ei siis Saimaalla. Luin jutun ja katsoin videon varsin ristiriitaisin tuntein. Jäin pohtimaan, että onko kyseinen paikka oikeasti luonnonsatama ja täyttääkö se luonnonsataman kriteerit? Siis yleisesti. Jos omia kriteereitäni katsoo niin Björkö ei ole luonnonsatama. Se, että paikka on saaressa ja siellä ei ole laituria niin on hyvä alku luonnonsatamalle mutta ei vielä tee paikasta luonnonsatamaa – siis minun mielestäni. Björkössä on upea sisäjärvi, jossa olen joitain kertoja uinut myös itse. Mielestäni luonnonsatamassa ei kuitenkaan kuulu olla kahvilaa eikä naruja vastaanottavaa isäntää, ei kelluvaa septitankkia eikä kahtakymmentä venettä kylkikyljessä. Mutta kuten olen todennut niin veneily on siitä mukava harrastus, että tätä voi harrastaa niin monesta näkökulmasta katsoen.

Jos kuitenkin todellista luonnonsatamaa, seikkailuja ja luonnonrauhaa etsii niin kannattaa keula suunnata ennakkoluulottomasti, mutta samalla rajoituksia noudattaen, Saimaan sokkeloisiin saaristoihin ja löytää oma luonnonsatama. Niitä Saimaalla vielä riittää ja pintaraapaisun niistä löytää myös Veneilysaimaasta. Jos kuitenkin löydät sen oman juttusi niin onnittelen jo etukäteen. Älä kerro sitä muille vaan nauti niistä hetkistä, joita se tarjoaa.

luonnonsatamassa omia mielipiteitä pohtien

Antti

Viimeisimmät blogitekstit

Tavoita Saimaan veneilijät

Takaa näkyvyytesi tulevalla kaudella ja varaa banneripaikkasi heti.