Saimaan vedenpinnan korkeus on puhuttanut veneilijöitä tänä kesänä. Saimaassa tuntuu vettä olevan nyt kyllä aivan liikaa, jos keskusteluja yleisellä tasolla oikein tulkitsee.
Viime talvena sain tilaisuuden osallistua SYKE:een järjestämään kuivuusseminaariin, jossa olin kutsuttuna veneilijöiden edustajana. Seminaarissa nostettiin esiin niitä ongelmia, joita kuivuus ja ennen kaikkea äärimmäinen kuivuus Saimaalla saattaisi aiheuttaa eri toimijoille. On selvää, että maanviljelys, syväväyläliikenne, mökkeily yms. toiminnot kärsivät kuivuudesta mutta veneilijöiden kohdalla asia ei ole aivan yksiselitteinen.
Jos kuivuutta vertaa tulvaan ja miten se vaikuttaa veneilijöiden liikkumiseen niin molemmissa on puolensa. Lähtökohtana on kuitenkin mielestäni se, että yleensä veneilijät ovat varsin hyvin tietoisia vedenpinnan tasosta Saimaalla ja omalla reitillään. Jos ensin pohtii karille ajojen määrää niin matalalla vedellä tutuilla reiteillä saattaa tulla ikäviä yllätyksiä. Vierailla reiteillä ajetaan kuitenkin varovasti vedenkorkeudesta riippumatta mutta myös tiedostaen tilanne sen osalta. Uusia kiviä saattaa syntyä myös kun vesi nousee. Normaalisti vedenpinnassa olevat kivet jäävät veden alle. Satamissa ongelmia syntyy kiiteiden laiturirakenteiden kanssa mutta satamat ovat kyllä yleensä rakennettu siten, että niissä vesi kyllä riittää vaikka se olisi hyvinkin alhaalla. Tämä koskee myös monia retkisatamia mutta ei kaikkia. Kiinteiden laitureiden veden alle jääminen ja rikoutuminen on paljon todennäköisempää kuin se, että kuivuus rikkoisi niitä. Käytettävyys on ongelmallista molemmissa tapauksissa.
Purjehtijoiden mutta myös moottoriveneilijöiden kannalta sähkölinjat ja kiinteät sillat ovat hankalia. Korkealla vedellä ne estävät etenemisen monessa tapauksessa. Matalalla vedellä siltojen ja sähkölinjojen alitukset ovat turvallisempia ja useampi pääsee niiden ali.
Saimaa on kuuluisa hiekkarannoistaan. Korkealla vedellä hiekkarannat yksinkertaisesti katoavat. Siinä missä aiemmin saattoi olla parikin kymmentämetriä mukavaa hiekkarantaa on vain vettä. Kuitenkin pohja on edelleen hiekkaa ja uimiseen se soveltuu hyvin. Veneiden kiinnittäminen saattaa olla hankalaa, koska ei ole hiekkarantaa, jonne veneen voisi ajaa.
Korkalla vedellä Saimaaseen huuuhtoutuu rannoilta ja metsien joista runsaasti ravinteita. En ole tämän aiheen asiantuntija, mutta empiiristen havaintojen pohjalta olen ollut huomaavinani, että korkean veden kesänä ja sen jälkeisenä kesänä sinileväongelma olisi herkemmin syntymässä kuin matalan veden kesinä.
Yhteenvetona totesin jo talvella, alussa mainitussa kuivuusseminaarissa, että kuivuus ei välttämättä ole veneilijöille kovinkaan yksiselitteinen ongelma. Ääri-ilmiöt ovat aina ongelmallisia mutta korkea vesi rikkoo rakenteita, rajoittaa liikkumista sekä vie osan Saimaan maisemasta. Mutta asioilla on siis aina kaksi puolta.
Tänä kesänä onkin hyvä pohtia asiaa. Kuvassa näkyvä Mitinhiekan hiekkaranta on vain yksinkertaisesti kadonnut.
