Meillä jokaisella on varmaankin elämässään tiettyjä rajoja joiden ylittäminen merkitsee aina jonkin uuden tai odotettun tai odottamattoman tulemista. Matkalla tällaisia rajoja syntyy kun lähtee matkalle tai tulee kotiin. Tietty risteys, katu tai saari, silta, mikä vain. Kun rajan yli kuljetaan alkaa uusi tuntematon matka tai tuttu kotimaisema.

Itselläni yksi raja on Punkasalmessa sijaitseva 4,5 metrin korkuinen silta, jonka alittaminen tuo aina mukavan tunteen ja odotuksia. Lähes aina se tunne on auringonpaistetta, lämmintä- ja kirkasta uimavettä sekä hienoja kalastuspaikkoja ja hiekkarantoja. Tuon sillan jälkeen alkaa minun paratiisini, Puruvesi. Tuo silta on myös syynä sille, että en tule koskaan omistamaan yli 4,5 metriä korkeaa venettä. Oikeastaan, Puruvesi on määritellyt jo vuosikymmeniä sitä millaisella veneellä ajelen ja tulen jatkossakin ajelemaan. Sillä ei ole merkitystä mitä mainoksissa lukee.

Itse puhun mielelläni ns. Puruvesipäivistä. Niitä odotetaan koko talvi ja kun ne päivät tulevat niin silloin lähdetään, ja sillä sipuli. Vain lakisääteiset velvollisuudet ovat sellaisia, jotka saavat jäämään pois. Puruvesipäivät ovat aurinkoa ja hiekkaa, leppoisaa oleilua ja mukavaa seuraa.

On myös jännä huomata miten ”vain” muutama päivä vuodessa muokkaa kaikkea tekemistä koko elämässä ja niiden vuoksi tehdään suuriakin valintoja sekä päätöksiä. Mitähän mahdan miettiä sinä päivänä kun aikaa kuluu ja yhtenä kesänä sitten huomaa, että itse ei enää kykene lähtemään? Ainakin toivon, että jätän jälkeeni paremman Puruveden ja tulevat sukupolvet voivat nauttia samoista asioista ja jättävät osaltaan myös paremman Puruveden jälkeensä.

Mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille.