Heinäkuun puolenvälin lähestyessä on hyvä hieman vilkaista alkukesää Saimaalla veneilyn näkökulmasta. Pari asiaa nousee esiin.
Ensimmäisenä Koronavirus. Veneilijät ovat kyllä olleet erittäin hyvin tietoisia ohjeista ja suosituksista, joita Koronan osalta on annettu. Esimerkiksi veneissä on vältetty vierailuja vaikka yhteistä aikaa vietetäänkin. Kuitenkin asian suhteen on myös kyllä ollut lipsumista mutta kesätutut ja yhteinen harrastus vetävät ihmisä yhteen. Omat lipsumiseni liittyvät juuri noihin tapaamisiin ja yhden kerran olen kätellyt vahingossa. Siitä sain kyllä kanssaveneilijöiltä kauhistuneita ja hyvinkin arvostelevia katseita osakseni ja tietysti hyvästä syystä. Se oli kuitenkin vahinko. Vaistonvarainen liike…
Toinen asia on vesiliikenteen lisääntyminen. En tässä tarkoita pelkästään veneilyä vaan myös kaikkea muuta vesiliikennettä. En alleviivaa niitä väitteitä, että veneily olisi jotenkin vähentynyt. Perinteinen matkaveneily on saamassa uusia motoja ja uusi sukupolvi liikkuu paljon uusilla tavoilla. Nopeat Daycruiserit ja vesiskootterit mahdollistavat pitkätkin retket ja monesti ne suuntautuvat palveluiden äärelle. Päivämatkalaisista on tullut merkittävä kävijäkunta eri kohteisiin. He etsivät palveluita ja elämyksiä. No niitä onneksi molempia löytyy Saimaalta. Perinteinen matkavene kulkee noin 6-8 solmua ja jatkossa toiminta-alue laajenee kun nopeudet nousevat jopa 30-50 solmun nopeuksiin. Siinä ehtii tunnissa jo pitkälle. Tuon alueen sisään mahtu huomattavasti enemmän palveluita ja kohteita käytäväksi kuin perinteisellä 6-8 solmun nopeudella. Kuitenkin perinteiset matkaveneilijät tuntevat paikat ja käyttävät palveluita vanhasta tottumuksesta.
Heinäkuu ja elokuu ovat sesonkia ja kotimaan matkailun lisääntyminen näkyy myös vesillä.Kesä on parhaimmillaan ja aurinkoa riittää Saimaalla vielä mukaviin ja ikimuistoisiin veneretkiin.
Nähdään vesillä!
t. Antti